Pullattomina Wienissä

Ihan älytön ajatus, että istutaan tällä hetkellä toisiksi viimeisessä hostellissamme?? Miten ihmeessä aika on kulunut näin nopeasti? Meillä tuntuu olevan tuuria junailun kanssa... Ympäri eurooppaahan on tosiaan tulvia ja ne ovat koko kuukauden hidastaneet matkantekoamme. Slovenian hostellin check-out oli outo, kukaan ei ollut katsomassa että lähdettiin pois, piti vain jättää avain postilaatikkoon. Missä tahansa muussa maassa tätä olisi voinut hyväksikäyttöä lorvimalla hostellilla pidempään, mutta tällä kertaa meillä oli aikainen lähtö.

Oikeastaan juna lähti vasta neljältä, mutta rinkoissa painavien juomalitrojen takia päätettiin säästää kilometrin verran kävelyssä menemällä tivolin asemalta keskustaan. Kävely tivolille sujuikin yllättävän kivuttomasti. Oltiin neljäkymmentä minuuttia ajoissa joten istuttiin pusikossa, joka oli aseman ainoa varjopaikka. Kovassa käytössä ollut kartta oli vielä viimeisen kerran hyödyksi istuma-alustana. Lotistiin siinä erittäin syvällisistä aiheista (esimerkiksi hevos- ja kissa-mukeista) ja käytiin meille perinteiseksi tullut viikottainen keskustelu aiheesta "mitä teen ensimmäisenä päästyäni kotiin suomeen."
Itse junamatka kesti kolme minuuttia ja sen jälkeen vain hengailtiin asemalla, ostettiin jäätelöä (ljublana ei muuten ole jäätelöiden luvattu maa, vaikka pallot onkin halpoja...) ja yritettiin tehdä ekoteko ja palauttaa muovinen bussikortti läpyskä jota bussiasema ei ottanut vastaan. Kortti tosiaan maksoi kaksi euroa ja oli välttämätön hankinta jos busseja halusi käyttää.

Juna oli älyttömän mukava, vaikka saatiin ikuiset traumat eräästä itsensäpaljastelijasta. Junassa oli myös jokin välikohtaus kun turvamiehet tulivat huutamaan eräälle miesmatkustajalle. Ei oikein tajuttu mistä oli kyse, mutta koko vaunu seurasi tilannetta. Muuten matka oli rauhallinen ja maisemat reitillä (slovenia-itävalta) kauneimpia tähän mennessä näkemiämme. Meillä tarkoituksena hengailla Wienissä (taas!!!) muutama tunti ennen jatkojunaa. Tuhlattiin aikaa seuraamalla aseman kebab-kioskin elämää. Jossain vaiheessa alettiin katsella että miltä raiteelta junamme oli lähdössä. Tässä vaiheessa tajuttiin ettei mitään junaa ollut olemassa....
Tsekattiin netistäkin ja yhteys oli yksinkertaisesti kadonnut. Seuraavaan junaan oli yhdeksän tuntia aikaa.

Kebukiskan mennessä kiinni olo oli epätoivoinen. Jossain vaiheessa kuitenkin puhuttiin kolmen itävaltalaisen kanssa. Ne oli olleet joillain festareilla ja odottelivat nyt myöhästynyttä junaansa. Mukavia tyyppejä, innostuivat suosittelemaan meille itävaltalaisia perinneruokia. Aseman vähän rauhoituttua etsittiin itsellemme kolo nukkumista varten. Ehdittiin yrittää nukkua alle tunti ennen kuin meitä tultiin kieltämään. Saatiin kyllä jäädä paikalle mutta ei saatu nukkua.
Ei oikeastaan muisteta paljon mitään loppuajasta asemalla. Ollaan tuijotettu tyhjyyteen, datailtu (siellä oli wifi!!!) ja haaveiltu pullamiehen paluusta. Tehtiin sille jopa biisejä. Pullamies siis oli se joka lahjoitti meille viimeksi Wienissä pullaa, jos joku ei muista. Jutut ovat siis olleet erittäin väsyneitä.
 Ensimmäinen juna oli myöhässä, täynnä ja perseestä. Aamen. Ehdittiin kuitenkin vaihtojunaan ja siellä oli tilaa. Istuskeltiin namibialaisen työmatkalaisen kanssa ja matka oli aika väsynyttä lagaamista. Se namibialainen oli myös tulossa Krakovaan ja yritti lyöttäytyä seuraan myös loppumatkaksi, mutta oltiin niin väsyneitä että eristäydyttiin viimeiseen junaan nukkumaan.

Krakovassa hotelli on unelmapaikalla, mutta sinne kävelessämme saatiin sade- ja ukkoskuuro niskaamme. Sadetta on luvattu koko ajaksi kun ollaan täällä ja on Lotan vuoro kärsiä flunssasta. Tänään toivottavasti mennään vähän museoimaan. Onko outoa, että vaikka jokainen yömatkustus on täynnä ongelmia me ei silti vältellä niitä ja omalla tavallamme jopa tykätään niistä?

Ps. Tänään kyllä varmasti ostetaan pullaa. Jos kellään on jotain sitä vastaan, sanokoon sen nyt tai vaietkoon iäksi!