Kolme yötä kotiin

Tätä postausta kirjotetaan viimeisestä hostellista. Japanilainen kämppis soittaa jo varmaan toista tuntia sellasta tiedätte hammaslääkärien jne. puhelinjonomusiikkia... Viimeisenä iltana Krakovassa lähdettiin vielä kiertelemään vanhaa kaupunkia illalla. Lotta etsiskeli sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta viimeisille kolikoilleen ja ilma oli loistava ympäriinsä pyörimiseen, kun sade oli hellinnyt. Kiertelyn jälkeen rahat tipautettiin elävälle patsaalle ja Lotta uskaltautui vielä yhteiskuvaankin!

 Mainittiinko me jo aikaisemmin meidän supermeluisista brittikämppiksistä. Nämä tosiaan huusivat aina yöllä tullessaan ja aamulla torkkuttivat ja möykkäsivät. Lisäksi niille tuntui olevan ylitsepsääsemättömän vaikeaa sulkea ovi lähtiessään. Erittäin turvallinen olo kun koko omaisuus huoneessa tai itse nukkuu siellä ja tyypit jättävät oven poistuessaan apposen auki....

No, meitä on moneen junaan. Aamu oli mukavan hidas, syötiin aamupala kaikessa rauhassa ja pakkailtiin rinkat ja tehtiin evästä ja meille jäi silti hyvin aikaa ennen yhdentoista check-outtia. Check-outin jälkeen hyvästeltiin hostelli (joka on vahvoilla jos joskus vielä tarvitaan halpaa majoitusta Krakovasta!) ja siirryttiin juna-asemalle hengailemaan. Aikaa oli ehkä kaksi tuntia ja se meni nopeasti. Krakova on pulujen luvattu kaupunki. Joka paikassa on puluja ja ihmiset syöttää niitä. Pulut saattavat ihan hyvin lentää päin jos ei väistä ja me huomattiin että hostellihuoneessakin oli vieraillut yksi, jättäen mukavan yllätyksen lattialle jonkun (onneksi ei meidän...) astuttavaksi. Pulut olivat kärsineitä, usein jopa kaikki varpaat puuttui ja asemalla hengatessa meitä järkytti pahasti ikkunan välissä ollut kuollut pulu. Joka tosin ei sitten ollutkaan kuollut mutta ei päässyt sieltä pois joten liekö yhä hengissä...

Ensimmäinen juna Varsovaan kesti muutaman tunnin ja siellä meillä olikin kuuden tunnin vaihto. Ei ollut kuin isoja seteleitä joten ei oltaisi voitu maksaa rinkkojen säilytystä ja Lotan edelleen ollessa hieman kipeä Varsovan kiertelemisen sijaan haettiin ruokaa ja majoittauduttiin käyttämään mäkin wifiä. Lotta osti frozen yogurttia erittäin hämmentävästä paikasta. Annos tehtiin itse ja sitten punnittiin ja hinta määräytyi sen mukaan. Ei siinä mitään, outoa oli se, että korttilaite näytti hinnan euroina zlotien sijaan... Hetken mietittiin että olipas halpaa jos 2,80 maksoi (euroina noin 50 senttiä...) ja vilkastiin sitten kuitista. Halpaa se oli kuitenkin sen kokoisesta annoksesta! Päätettiin etsiä uusi hengauspaikka vartijan tultua sanomaan, ettei lattialla saa istua. Samalla aiottiin tehdä ensimmäinen varaus junaan sitten ensimmäisen reilipäivän! Mentiin jonoon ja annettiin naiselle (joka ei osannut englantia) lapulla tiedot junasta jolla oltiin menossa. Se tulosti meille yhteisen lipun mutta kun yritettiin tarjota pankkikorttia se vaan pudisteli päätään... Ja lipusta ei ymmärretty mitään, se oli puolaksi. Todella hämmentyneinä etsittiin sitten istumapaikat, jotka löytyivät yllättävän helposti. (Sitten kun päästiin asemahalliin jonne löytäminen kesti yli tunnin.) Yritettiin puhelimen sanakirjalla suomentaa sitä lippua mutta aika huonoin tuloksin joten päätettiin että mennään lipun kans junaan ja näytetään vaan todella typeriltä jos joku valittaa. Aika kului hitaasti ja jossain vaiheessa vieressämme istunut puolalainen mies pyysi katsomaan hetken tavaroitaan.
 Kun hän palasi hän oli kovin kiinnostunut mistä olemme kotoisin ja kyseli matkastamme. Kuullessaan lippuongelmastamme hän juoksutti Lottaa perässään ympäri asemaa selvitellen kaiken lähtölaituristamme paikkatietoihimme asti. Yli ymmärryksen tuntui kuitenkin menevän se, miksemme lähde Puolasta laivalla Suomeen vaan kierrämme Berliinin ja Ruotsin kautta ja lukuisien selitystenkään jälkeen tyyppi ei oikein tajunnut. Juteltiin kuitenkin muutama tunti ennen kuin tyypin juna lähti ja saatiin monet varoitukset taskuvarkaista... Oltiin aika tyytyväisiä junayhteyksiimme sillä oltaisiin koko yö junassa. Turvallinen ja lämmin yöpaikka siis. Ja ihan mukavakin.
 NO KÄVIKÖHÄN NIIN.... Voidaan sanoa että järkyttävin yö- tittelin voittaja on kirkkaasti selvillä. Vaunussa oli kahdeksan ihmistä, jalat eivät mahtuneet lattialle ja ei ollut yhtään tilaa. Nukuttiin maksimissaan tunti jos sitäkään. Aika kului TOSI hitaasti. Lotta tuijotteli varmaan vartin välein kelloa ja yritettiin nukkua. Lisäksi vaunussa oli tosi kylmä. Sitä onnen määrää kun sieltä pääsi pois!

Loput kaksi vaihtoa oli noin viiden minuutin pituisia ja päästiin juokseen ympäri saksalaisia asemia kiireessä aina seuraavaan junaan. Junissa torkuttiin yrittäen vähän saada univelkoja pienemmiksi ja loput tunnit Berliiniin vierähtikin yllättävän nopeasti! Ja Berliinin asema oli (kuten puolalaismies oli varoitellut) superiso! Kuukauden asemaseikkailemisen opettamana onnistuttiin löytämään oikea lähijuna ja metroyhteys yllättävän kivuttomasti. Hostellia etsiessä vähän eksyttiin, karttaa kun ei ollut. Tehtiin siis pikku kierros seudulla ennen kun viimein erään englannintaidottoman naisen avustuksella löydettiin oikea paikka. Viimeiseen hostelliin pääsyn jälkeen voi sanoa, että onnistuttiin aika hyvin halvoista hinnoista huolimatta valikoimaan hyvät mestat. Hostelli on hyvä, tilava ja sängyt on pehmeät. Meidän huone on huoneisto, toisessa huoneessa on kuusi sänkyä. Siellä asuu kai japanilainen pari, joka patisti meidät tähän toiseen huoneeseen (halusivat varmaan huoneen itselleen...) ja meidän huoneessa on kahdeksan sänkyä. Kämppiksinä mukava japanilainen mies, kaksi saksalaista tyttöä ja joku poika, josta ei tiedetä mitään. Kun tultiin, se nukkui. Lähettiin sen nukkuessa ja kun herättiin se oli yön aikana ilmestynyt taas tohon nukkumaan.
Oltiin vähän peloissamme koska saavuttiin tänne yhdeltätoista ja netti sanoi että check-in on kahdelta. Respan nainen ei kuitenkaan sanonut mitään, antoi vain avaimet. Päästiin sitten lepäileen ja lataan puhelimia ja kameraa hetkeksi. Oltiin huoneessa joku kaksi tuntia ennen kuin päätettiin lähteä metroasemalle ja primarkiin.
 Siis tätähän on odotettu koko matka! Kauhottiin kamaa ostoskoriin, tosin käytiin niitä sitten läpi ajatuksella, älä osta turhaa! Tehtiin myös pieni moka, kadotettiin toisemme. Suskin puhelin oli unohtunut huoneeseen ja luultiin ettei enää ikinä nähdä toisiamme! Primark on niin iso ja täynnä ihmisiä että kadotetun kaverin löytäminen tuntuu mahdottomalta. Reilun tunnin etsinnän jälkeen viimein löydettiin toisemme, huh huh.

Primark-ostokset pysyivät hyvin budjetissa. Lotalla meni 31 euroa, Suskilla 38! Joten rahaa jäi vielä seuraavallekin päivälle. Primarkin jälkeen oltiin tosi väsyneitä, janoisia ja nälkäisiä. Käväistiin parissakin ruokakaupassa ja ostettiin vielä lämpimät panninit. Massu täynnä takaisin hostellille! Loppuilta lagailtiin täällä, Lotta suunnitteli seuraavaa päivää ja Suski nukkui. Nyt on kartta täynnä merkintöjä hyvistä shoppailumestoista ja odotetaan kauhulla, miten paljon ne rinkat tulee painamaan kotimatkalla.